Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
Kirjoittaja

Tässä blogissa Terhi Paananen kertoilee kokemuksiaan Oulunkylän seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsenenä.

Muita samaan teemaan liittyviä blogeja

Ensimmäiset kokoukset

Tammikuussa uusi seurakuntaneuvosto on tavannut kaksi kertaa: uudenvuodenpäivänä uudet luottamushenkilöt siunattiin tehtäviinsä ja viime viikolla oli ensimmäinen kokous.

Työmatkan vuoksi en päässyt ensimmäiseen kokoukseen, jossa keskusteltiin monista perustavan tärkeistä asioista. Harmitti, mutta työt menevät kuitenkin luottamustehtävien edelle.

Ensimmäisen kerran seurakuntaneuvoston jäsenet tapasivat siis jo uudenvuodenpäivänä. Silloin messun jälkeen saimme vähän tutustua toisiimme. Monet meistä olivat seurakuntaneuvoston jäseninä uusia ja minua ainakin jännittikin. Esittelykierroksen jälkeen olin täynnä ihailua ihmisten monipuolista osaamista kohtaan. Luottavaisin mielin tästä lähdetään rakentamaan uutta seurakuntaa.

Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code